sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Sunnuntai - Fiesta "San Froilan" / Sunday - Fiesta "San Froilan"

Pitkän matkustuspäivän jälkeen saatiin nukkua pitkään. Tai ainakin minä sain :) Heti ensimmäiseksi aamulla oli pieniä kommunikointivaikeuksia, kun kotona ei ollut muita kuin perheen äiti, joka ei puhu englantia oikeastaan yhtään. Mutta hyvin kuitenkin selvittiin aamupalasta yms. Aamupalaksi sain melonia ja muita hedelmiä, jogurttia ja jotain keksejä. Lisäksi host-äiti puristi minulle appelsiineista tuoretta mehua, joka oli han älyttömän hyvää! Toivottavasti saan sitä myös huomenna.

Iltapäivällä mentiin katsomaan osataanko täällä Espanjassa pelata jalkopalloa. Oli ihana päästä ulos, koska aurinko paistoi ja oli tosi lämmin. T-paidalla pärjäsi hyvin. Pelin jälkeen tultiin kotiin syömään. Ruoaksi oli tosi hyvännäköistä paellaa, mutta kun sitä sitten maistoin, niin tuli vähän ikävä äidin ruokia :) Tämä paella sisälsi paljo simpukoita, oliiveja, mustekalan lonkeroita ja varmaan mustekalaa vielä lisää, jota luulin kyl ensin kanaksi. Söin silti reippaasti, vaikkei niin hyvälle maistunutkaan.

Illalla tapasimme koko ryhmän kaupungilla. Siellä oli samantapaiset markkinat kuin Turun keskiajan markkinat. Katujen varret oli täynnä pieniä kojuja, joissa myytiin kaikenlaista, varsinkin ihania korvakoruja! Ihmisiä oli ihan älyttömästi, ja liikkuminen siellä oli aika hidasta ja vaikeaa. Kuninkaan kruunajaisia näyteltiin keskellä kaupunkia valtavan katedraalin edessä. Ei kauheesti nähty mitään, koska koko kaupunki oli varmaan seuraamassa sitä, ihmisiä oli niin paljon.



Kaupunki on kyllä tosi kiva. Paljon ihania pieniä katuja, joissa on pikkukauppoja. Toivottavasti päästään pian shoppailemaan! :) Ilma on lämmin pitkälle iltaan (17 astetta), joten oli kiva kierrellä ympäri kaupunkia. Jossain vaiheessa väsymys alkoi vähän tulla. Nukkumaan päästiin vasta 11 jälkeen. Mukava päivä oli, ja kaupunkin vaikuttaa hienolta! :)
Terveisin Sara
Sunday - Fiesta "San Froilan"

After the long journey from Finland we had a chance to sleep a bit longer. Or at least I did :) In the morning I had some communication problems with my host mother who speaks hardly any English. But after all, it went fine. I had some melon and other fruit, yoghurt and biscuits for breakfast. The host mother also gave me some freshly pressed orange juice which was so good! I hope I’ll have it tomorrow, too.
In the afternoon we went to see how the Spaniards play football. It was great to be out because the sun was shining and it was really warm. I only needed a T-shirt. After the game we came home for lunch. We had paella which looked very nice. There were mussels, olives and squids, which are not my favourites, but I bravely tried everything.

In the evening the whole group was together in town. They had the medieval market there and it reminded me of our own medieval market in Turku. The streets were full of stalls where you could buy all kinds of things, especially wonderful earrings! It was quite difficult to move around as the place was packed with people. In front of the cathedral there was also a play about the crowning of a king. We didn’t see a lot because there were so many people there - the whole town, I think!

León is a really nice town. It’s full of small streets with tiny shops. I hope I’ll soon have a chance to go shopping! :) Generally, the days are warm, even the early evenings, (+17 C). So it was nice to go around the town. At some point I got a little tired. We went to bed a little after 11. What a nice day and what a fine town! :)
Greetings from Sara

HUOM! LISÄÄ KUVIA MENOMATKALTA JA SUNNUNTAIN KESKIAIKAISILTA MARKKINOILTA LÖYTYY tästä linkistä

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vitsit, toivottavasti meiänkin ryhmä pääsee ens vuonna tollaselle matkalle. :) Itse olin Espanjassa viime tammikuussa viikon vaihdossa ja maistoin mmyös paellaa siellä, ei mitään kovin hyvää, kun en välitä simpukoista tai mustekalasta. Mutta muuten ruoka oli kyllä hyvää. :)

Anonyymi kirjoitti...

Onpas mukava lukea teidän juttuja ja nähdä sieltä kuvia ihan tuoreeltaan:)
Pitäkää hauskaa ja nauttikaa reissusta!
Saralle terkkuja!
Suvi

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan lämmintä, pääsisinpä mäkin sinne! :)
onkohan siellä aina tapana syödä hedelmiä aamupalaksi?
kaupunki näytti tosi tunnelmalliselta!